tiistai 18. elokuuta 2015

Kohti Vantaata vko 4/12

Vierähti muutama päivä ilman päivityksiä vaikka on tullu juostua. Viime perjantaina juoksentelin aamusta töihin. Alkaa olemaan iltasin ja aamusin jo aika viileät kelit. Onneksi aamulla aurinko alkaa sentään lämmittämään aika hätäseen. Että aamulla pärjää vielä hihattomalla, mutta ei oikein illalla. Mutta siis perjantaina 18km normaalia pitkää lenkkiä ja sen päälle vitonen maratonvauhtista. Pk osuus meni ihan ok vaikka jatkuvasti tuntu olevan kivi kengässä tai nauhat löysällä. Alku meni vauhtia 5:19/km s135 (73%). Sitten sitä maratonvauhtista joka irtosi ihan mukavasti 4:18/km s155 (83%). Loppuun sitten verryttelyt n. 4km. Koko lenkki yhteensä:

27,5km 140min

Maratonvauhtinen kulki kyllä yllättävän hyvin vaikka siinä matkalla oli Töölönlahden mäet yms. 

Lauantaina illalla normi pk-lenkki 16,3km 5:24/km 88min s134

Sunnuntaina kevyt 10,6km 5:31/km 59min s136

Sunnuntaina tunsi kyllä jaloissa, että viikon kilometrit kerty turhan paljon loppuviikolle. Oli jo raskaan tuntuista. Lauantaina oli vielä jonkinlaisia ajatuksia juosta 100km täyteen, mutta jäi sitten juoksematta kun jalat oli mitä oli. Oon kyllä tyytyväinen, että kolme viimeistä laadukasta harjoitusta on menny oikeesti hyvin. Juoksu on ollu kevyempää kuin viime vuonna ja harjoitukset on saanu vetää läpi ongelmitta. On jopa käyny mielessä onko ne liian kevyitä? Tulisiko rasitusta nostaa ylimääräisillä kilometreillä? Ensi viikko on kevyempi n. 50km viikko. Ehkä sen jälkeen kiristän vähän vaatimustasoa, mutta kuitenkin niin että koko paketti pysyy hyvin koossa. 


Koko viikko 91km. Tänä vuonna 1178km.

Juoksun lisäksi viikonloppuna vietettiin poikien 4v, 1v & 1v synttäreitä. Onneksi kakut löyty kaupasta niin ei tarvinnu alkaa todistamaan omia kokkitaitoja edellisenä yönä. Hyvin teki kakut kauppansa eikä tarvinnu itte alkaa juomaan kakkukahveja jotta tulisivat syödyiksi. Jäljelle jäi vain osa koristeista.


Kakusta päästäänkin mukavasti tähän laihdutusteemaan. Jätin edellisen vaa´an takuukuitin ettimiset ja hain suosiolla uuden. Tämä ei keitä kahveja tai kerro uusimpia uutisia, mutta painon se tuntuu mittaavan luotettavasti. Tänään näytti lukemaa 82,7kg. 



3 kommenttia:

  1. Hyvin näyttäisi sujuvan, nyt tarvit vaan malttia olla sooloilematta lisälenkkien suhteen kun olet laatinut ohjelman joka toimii. Katselin tuossa mm. FGuurista paljastettuja viikkoja joilla päästy 3h:iin ja ei niissäkään 100km näkynyt. Kunhan vaan saat ehjän valmistautumisjakson niin enkka on paperia.

    VastaaPoista
  2. Oon kyllä samaa mieltä. Sen huomas tuossa viime viikollakin, että kun vähän kiristi kilometrejä niin johan rupes juoksu tökkimään. Pitää seurata kiltisti ohjelmaa.

    VastaaPoista
  3. Sinulla Seppo tulee paljon juoksukilometrejä viikkoon. Noilla määrillä kolme tuntia per maraton pitäisi olla mahdollista jos vaan sitä tärkeintä eli maratonvauhtista on riittävästi. Itsellä tulee korkeintaan kolmekymmentä kilometriä juoksua viikkoon nyt maratonin erikoisharjoittelukaudella. Toivon että siinä on oikea suhde vkta ja kevyttä.Tavoite on minulla se kolmen tunnin alitus syyskuun lopussa. Ilmoitan sitten miten kävi.

    VastaaPoista