keskiviikko 1. huhtikuuta 2015

Lepoa ja vähän kevyttä

Eilisen päivän ohjelmassa oli noin niin kuin teoreettisella tasolla juoksua töistä kotiin ja vastaavasti tänään aamulla takaisin töihin. Kuinka ollakkaan kokous venähti ja kun kotona piti olla 18.00 niin lenkki jäi torsoksi. Lopulta ehdin juosta vain 22min 3,9km 5:38/km & s137. Meni varmasti kauemmin vaatteiden vaihtoon ja suihkuun kuin juoksemisee.  Se eilen satanu lumi on kuitenkin sulanu ihan hyvää vauhtia niin tiet oli jo sulana. Iltasella sitten kahvia ja mustikkapiirakkaa.


Iltasella oli sitten tiedossa veroehdotuksen kanssa painimista. Palautuspäivä kun on huomenna 2.4. niin alko olla aika ettiä kotitalousvähennyksen kuitteja yms. Kyllähän siinä hommassa aikaa taas vierähti pikkutunneille ennen kuin sai lähetettyä koko paketin. Ajattelin että sama tehdä kerralla loppuun kun olin saanu päälle verotusmoodin. Ihan kätevä tuo verottajan palvelu ettei tarvi turhaan lähetellä lippulappuja. Varmasti helpompaa myös tiskin toisella puolella kun tiedot tulee sähköisesti eikä valtavana paperivuorena. 

Tänään jäi sitten aamulenkki väliin ja lenkkarit vaihtu bussissa istumiseen. Juostaan sitten loppuviikosta enemmän. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti