lauantai 5. maaliskuuta 2016

GoExpo 2016

Eilen oli vuorossa GoExpo 2016. Vieraillin messuilla bloggaripassilla. Edellisenä iltana olin käyny ostamassa virtapankin jotta puhelimessa riittäisi varmasti virta kuvata. Ajankohdaksi muodostui perjantai-ilta töiden jälkeen. Aikaa olisi käytettävissä noin 2,5h, mutta arvelin sen riittävän. Junalla Pasilaan, ensin väärässä jonossa jonottamista ja sitten oikeasta jonosta bloggaripassi ja lehdistökeskukseen. Takki naulakkoon, kuppi kahvia ja sitten messuille.


Aloitin kierroksen Kuva & Kamera puolelta ja sitten alakertaan Kunto, Fillari yms osastoille. 


Trick shot -artisti David Edwards

Aloitin kiertämisen alueen reunoilta jotta juoksupuoli jäisi viimeiseksi. Siellähän oli golfille isot alueet, pyöräilylle ehkä vähän pienemmät kuin aikaisemmin ja vaikka mitä lajien esittelyjä. Kun varovaisesti aloin lähestymään juoksua niin oli Polaria, Garminia, SportyFeeliä yms. Kiertelen ympäriinsä, mutta eipä sieltä vaan löydy niitä kenkiä ja juoksuvaatteita joita menin katsomaan.


NB Vazee 2090 
Adidas Pureboost 2G Prime
Juoksukengistä löytyi nuo yllä olevissa kuvissa näkyvät Vazee (myyntiin Q3) ja Pureboost 2G Prime. Jäi nyt vähän semmoinen olo, että tässäkö tämä nyt on? Ei juoksukenkiä Asicselta, Adidakselta, Nikelta tai miltään muultakaan. Juoksuvaatteita? Inovilla pieni osasto, mutta siinä se sitten oli. Ei mitään hajua kevään uutuuksista minkään ison merkin osalta. Polkujuoksu on kova sana ja sen ympärille olisi voinut rakentaa vaikka mitä, mutta ei vaan ollut mitään. Entäs juoksutapahtumat? Paikalla Extreme run. Suomen suurin maraton ja puolimaraton (HCM ja HCR) oli tuonut perjantaina messuille tulijoiden iloksi kaksi sohvaryhmää (?). 



Tässä kuvassa näkyy koko juoksualue. Sitä ei käytännössä ole. Ehkä siellä oli piilossa pieniä kulmauksia, mutta jäi kyllä huomaamatta. Onneksi paikalla oli muuta pienempää urheilu härpäkettä, mutta jos pelkästään juoksun takia olisit menossa messuille niin kannattaa miettiä toisen kerran. Aikaa kannattaa panostaa myös muihin osastoihin koska tuo juoksupuoli ei tarjoa juuri mitään. 

Miksi on niin vaikeaa tuoda kevään uutuudet esille Suomen suurimpaan messuun? Missä niitä uutuuksia sitten esitellään? Tässä jäädään nyt sen varaan että urheiluliikkeet hoitaa kevään uutuuksien esittelyn. Eiköhän mainosbudjetissa olisi ollut varaa, mutta kiinnostusta ei ilmeisestikkään ole. Hieman ihmetyttää että miksi? Jos käyt ulkomailla juoksemassa maratoneja niin ota kaikki ilo irti juoksun yhteydessä olevista messuista sillä kotimaassa sitä iloa ei näköjään ole tarjolla. 








4 kommenttia:

  1. Aivan samat fiilikset jo viime vuoden messuista. Todella pettynyt olo, että tämänkö takia minä muka lipun maksoin. Vahingosta viisastuneena jää jatkossa GoExpo kyllä väliin.

    VastaaPoista
  2. 1. Osaston vuokra on tod näk liian kallis. 2. Siihen päälle henkilöstön palkka pystytyksen, messujen ja purun ajaksi.
    Monet laskevat, että tästä ei saa sellaista hyötyä, että kannattaisi satsata. Pääasiallinen ongelma on tuo kohta 1 veikkaisin eli vuokrakulut (+ mahd lisäpalvelut).

    VastaaPoista
  3. Se on aivan totta ettei tuo ole halpaa lystiä. Nyt on kuitenkin kyse tuotemerkeistä Asics, Adidas, Nike ja Salomon. Lisäksi yrityksistä Amer ja Kesko. Kyllä siellä pelimerkkejä riittää jos on vain intoa panostaa. Juoksufoorumi ei ole messuilla koska se on aivan liian kallista. Kiinnostaisi kuulla mikä on muiden syy. Kysehän on mainostamisesta ja tarpeiden luomisesta. Se synnyttää myyntiä joka tuo rahat takaisin.

    VastaaPoista
  4. Innolla odotan Berliinin puolimaratonin expoa, siellä toivon mukaan olisi vähän enemmän säpinää :)

    VastaaPoista