maanantai 29. helmikuuta 2016

Valtavan hieno viikko takana

Paljon kertova otsikko. Viikolla juoksua 0km. Alkuviikko meni selän kanssa selvitessä. Pääsin sentään maanantaina töihin, mutta pari päivää piti syödä särkylääkkeitä ja kolmiolääkettä. Vähitellen lihakset anto periksi, mutta selkään jäi vihlova särky/jumi. Alkuviikko meni myös netittömässä olotilassa kun modeemi ilmoitti että tämä oli tässä. Jää kummasti iltaan luppoaikaa kun ei voi urheilla eikä netti toimi. Onneksi uusi modeemi ja pieni säätö ratkaisi ongelman. Loput viikosta meni sitten niin kiireessä ettei ehtiny lenkille vaikka olis ehkä pystyny juoksemaan. Esimerkiksi torstaina menin Jumbon Prismaan siinä puoli kymmenen jälkeen illalla. Tuli vielä kiirus jotta ehdin tekemään nopean vierailun myös Citymarketin puolella ennen kuin laittoivat ovet kiinni 23.00. On muuten erikoisen rauhallinen tunnelma vaeltaa tollasessa isossa kaupassa kun se on melkein tyhjä. Muutama yökyöpeli siellä vetää kärryjen kanssa ja myyjät täyttää hyllyjä. Suosittelen testaamaan.

Perjantaina meni vielä myöhempään kun avustin leipomisissa viikonlopun synttäreille. Tyttö täytti lauantaina 3v ja kakkua sitten leivottiin keskellä yötä. Tuo torstain kauppareissu ei ollut aivan great success koska olin menny ostamaan vain yhden kuohukerman. Niinpä löysin itteni 23.30 läheiseltä ABC:ltä täydennys ostoslistan kanssa. Kakku valmistu lopulta kahden aikaan yöllä. Nukkumaan joskus puoli kolmen jälkeen ja herätys olikin sitten puoli seittemältä. Aamulla muutaman minuutin tirsoja sohvalla ja sitten niin julmettu määrä kahvia että kone pysy käynnissä koko päivän. Kakun koristelun avustavan tehvävän lisäksi tein jotain popcornihässäkkää (pakotettiin).

Ihan hyviä noista tuli. Tai kaikki ei siis tehny kauppansa, mutta saipa sitten syödä itte loput. Tosin mistä tahansa tulee hyvää jos sulattaa yhden pussin Omar karkkeja, yhden suklaalevyn sekä 50g voita ja lopuksi kaataa tuon lopputuloksen jonkun syötäväksi valitun aineksen päälle. Nyt se oli popcorni. 

Viikon urheilusuoritus nähtiin sunnuntaina. Jos ei siis lasketa sitä kuinka juoksin Jumbossa ostoskärryjen kanssa autolle ja takasin jotta ehtisin vielä kauppaan klo 22.50. Tai kuinka spurttasin stockalta kohti bussia hirveessä kiireessä ja viimesissä liikennevaloissa seisoo tietysti poliisiauto. Siinä kiltisti toivon valojen vaihtumista vaikka autoja ei näy missään. Onneksi bussikuski palkitsi odotuksen päästämällä vielä kyytiin. Niin sunnuntaista. Vuorossa oli koko perheen kanssa luistelua. Kyseessä kaikkien lasten ensimmäinen luistelukerta. Eli ei kestäny kovinkaan kauan...


Jäällä nähtiin myös ikuiseksi lupaukseksi jäänyt voimahyökkääjä. Lapa oli viimeksi jäässä noin 20 vuotta sitten lukiossa, mutta edelleen pysyin pystyssä. Samalla kentällä paikallinen Lions Club järjesti aikaisemmin samana päivänä talviriehan. Siitä oli muistona esimerkiksi nuo autonjäljet ja melko finaalissa oleva jää. Pystyssä siis pysyttiin vaikka tällä tuurilla loukkaantuminenkaan ei olisi tullut yllätyksenä. 

Toivottavasti uusi viikko tuo juoksukilometrejä eikä uusia ongelmia. Nyt jos jaksoit lukea tänne asti niin saat palkinnon. Tai mahdollisuuden saada. Viikonloppuna olisi GoExpo messut messukeskuksessa. Jos kiinnostaa lippu tuonne messuille niin käy tykkäämässä arvonnasta Facebookin puolella. Lippuja on kaksi ja arvon molemmat erikseen. Toki tässä on semmonen pieni varaus että löydän liput viikonlopun synttäreiden jäljiltä kun pistin ne taas tosi hyvään jemmaan. Eiköhän ne löydy. Arvonta tiistaina vaikka kello 22.00 niin postipoika ehtii tuoda liput voittajille ennen viikonloppua. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti